Sofia muuttu tavallaan vähän joka päivä, mutta muutos oli silti liian nopea. Alle puolessa vuodessa se on niinku kokonaan eri ihminen: se tekee asioita, joita se ei ikinä olis harkinnutkaan tekevänsä, se puhuu asioista, joista meillä ei oo ollu tapana puhua ja en mä tiiä. On siitä varmaan jotain jäljellä.
Sofia oli ennen se ujo ja hiljainen tyttö, johon kukaan ei ikinä kiinnittänyt huomiota. Se viihty kotona piirtämässä ja... mä oon pettyny myös itteeni koska sen ollut mä, joka sain sen muutoksen aikaan. Sofia oli masentunut vielä puoli vuotta sitten, mutta nykyään Sofia on avoimempi, iloisempi ja rohkeampi, mikä on tietenkin hyvä asia, mutta miks mä en saanu sitä aikaan? Mä olin aina sen tukena ja kuuntelin. Mä autoin sitä sen ongelmissa ja olin läsnä.
Ehkä mä vaan ylireagoin.
💔
Mä ymmärrän tän niin hyvin. Mun yksi ystävä ta entinen ystävä ei ikinä kertonut mulle mistään ongelmistaan ja muista vaikka se ainakin väitti et olin sen paras kaveri. Ja sitten jälkeen päin oli kiva kuulla kun se sano et se ja tää tyyppi on ollu niin ihana kun on ollut mun tukena ja aina kuunnellut. Ja itse oon siinä vieressä vaan et olisinhan mäkin tukenut ja auttanut jos mull olisi annettu tilaisuus! >:( Ja sitten musta tuli se ystävä joka ei ymmärrä eikä oo tukena kun mulle ei edes koskaan annettu siihen tilaisuutta. Mä oon monta kertaa vetänyt ton ihmiset pois masennuksen ja anoreksian kielistä ja tässä kiitos. Ugh...
VastaaPoistaToi on oikeesti niin epäreilua! Miten ihmiset voi olla niin julmia... tai sitten joillekin on vaan helpompi puhua eikä se oo kenenkään vika, vaan jotku on vaan enemmän samalla allonpituudella. Mut oli toi sun kaveri kyl tosi ajattelematon mun mielestä ku tolleen sanoo SULLE että joku toinen on ollu sen tukena. Eikö se muka huomannu, että säki olit siel sitä varten? xd
Poista