Täällä jälleen

Tästä tulee pitkä postaus...

Vihdoinkin täällä taas! Ku alotin tän tauon mietin pitkään, että mitä hyötyä tästä on varsinki kun ei se viimeksään mitään tehnyt. Nyt se on kuitenkin ohi ja voin sanoa, että siitä oli jotain hyötyä. Nyt tiedän, mikä esti mua laihduttamasta, eikä se tuuu estämään mua enää ikinä! Virallisestihan tän tauon olis pitäny loppua torstaina, mutta tää viikko on vaan ollut TODELLA kiireinen ja raskas! Viime viikko puolestaan oli henkisesti TODELLA raskas. No nää molemmat viikot on nyt ohi, kiitos.

Vaikka en kirjottanutkaan kahteen viikkoon tänne blogiin, niin kirjotin kuitenki jotain jonnekkin muualle. Kopsaan ne nyt tänne:

23.8.2017

"Heräämisen jälkeen on muutamasta sekunnista muutamaan minuuttin sellasta aikaa kun ei muista omia murheita. Kaikki tuntuu olevan hyvin, kunnes kaikki murheet ja huolet pamahtaa kerralla naamaan ja muistaa, että elämä on yhtää paskaa niinku aina ennenkin."

29.8.2017

"Sofia iskee jälleen. Asia, jota ollaa suunniteltu alakoulusta lähtien rypistyy roskiin. Sofia vaan ottaa sen mun kädestä puristaa sen nyrkissään pieneksi palloksi ja sanoo "En mä halua" En mä halua? EN MÄ HALUA!? Niinku märkä rätti olis heitetty päin näköä. Miten kaikki menee näin? Mun elämä vaan pirstoutuu pala palalta pienemmäksi silpuksi. Yritä siinä sitten pysyä tasapainossa, rauhallisena. Koska kaikkihan on hyvin? Melkeen voisin itkeä, tässä ja nyt kaikkien ihmisten edessä, mutta en mä voi. En malta odottaa, että pääsen kotiin, että voin ottaa terät esiin ja tehdä mitä mielikuvituksellisimpia viiltoja mun kylkeen. Katsoen kun veri valuu alas päin kohti mun lihavaa lantiota. Sen rauhoittamana voin vaan kaatua mun sänkyyn, sulke silmät, ehkä valuttaa viimeset ahdistuksen rippeet silmien kautta , vakuuttaa itseni siitä, että kaikki järjestyy ja lopulta vaipua syvään uneen."

30.8.2017

"Mä oon tekosyiden viljaviljelmä, valittajien juhla-ateria ja kokoelma toteutumattomia unelmia. Kuolema saa odottaa laihuus ei" Olin muka taiteellinen:D Aion laittaa ton tekstin tän blogin kuvaukseen :)

1.9.2017

"En pääse enää ikinä kotiin. Mä menetin yhen mun elämän tärkeimmistä jäljellä olevista asioista. Mun huoneen. Se oli hienoin huone mitä mä voin kuvitella. Kaunein huone mikä mulla on ikinä ollu. Iso ja sisustettu niinku mä haluan. Mä rakastin sitä niin paljon, NIIN paljon. Nyt mä makaan sängyssä, se sentään on sama ku ennenki, mutta tää huone, tää loukku on jtn ihan muuta ku kaunis eikä tääl oo mtn yksityisyyttä. Tää on oikeesti niin paskaa. Mä itken."

Jouduin tosiaan vaihtamaan mun huonetta ellei tullu selväks ja tääl ei oikeesti oo mitään yksityisyyttä! Ennen kukaan ei jaksanu tulla mun huoneeseen koska se oli yläkerrassa (ja vaikka jakso niin sain tietää siitä ennen kun ovi lentää selälleen koska kuulin ku joku tuli rappusia) ja nyt kun mun huone on alakerrassa joku on koko ajan ramppaamassa täällä, KOKO AJAN!! Eikä edes koputusta. Oon kirjottamassa tätä postausta ja tähän asti äiti on pamahtanu sisään jo kahdesti! Mitä vittua. En voi siis tehä sitäkään vähää, mitä aiemmin oon voinu tehdä yläkerrassa. Sillonki ne vakoili mua ihan tarpeeks. En tiiä voinko enää viillellä, enkä tiiä onko se hyvä asia. Nyt Miinaki on tullu tänne jo kaks kertaa tän postauksen kirjottamisen aikana, tää on oikeesti sairasta.

Huomenna alotan päivän herkkulakon. Saa nähdä onnistunko :))