ei, Ei, EI!

Kaikki on turhaa, mikään ei riitä, kukaan ei välitä ja mä en jaksa. Tiivistettynä tämä viikko, sen lisäksi, että oon epäonnistunut taas kaikessa, muttä tällä kerta liian monta kertaa ja pahasti!

Mä oon itkeny lähes joka yö ja päivisin oon pidätelly kyyneliä (on muutes tosi vaikeaa nykyään) joskus oon itseasiassa purkahtanu itkuun päivälläkin, onneks kukaan ei oo ollu todistamassa sitä. Viiltely on lisääntynyt ja levinnyt myös reisiin :D Voisin melkeen nauraa, mutta toisaalta voisin myös itkeä.

Jotta mä oon jotenki selvinnyt näistä päivistä viiltelyn ja itkemisen lisäksi oon purkanu ahdistusta myös syömällä. Terveellistä ruokaa en oo nähny kahteen viikkoon ja herkkuja oon ahminu KOKO VIIKON ja VIIMEVIIKON! Tästä voittekin päätellä, että paino on noussut HELVETISTI. Okei no en tiiä onko se määrällisesti paljon, mut mä en oo KOSKAAN painanu näin paljon, EN KOSKAAN. Elikkä 53,7kg!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Tälläkin hetkellä oon tunkemas paskaa suuhuni. Mä en jaksa painaa näin paljon ;__;

No sitten muutamia juttuja, joista haluan valittaa:

Kukaan ei välitä

Sofia ei välitä koska sitä ei kiinnosta ja sil on omatki murheet. Jos sanon jotain niin se ei ota sitä tosissaan. (Paitsi tän syömisjutun, mut se on varmaan unohtanu sen jo)

Mun pikkusisko ja isoveli ei enää halua viettää aikaa mun kaa ja ne syrjii mua, okei oon lapsellinen.

Mun vanhemmat välittää, kai? Mutta mä työnnän niitä pois enkä tavallaan halua että ne välittää (mikä mua vaivaa ku valitan eka et kukaan ei välitä ja sen jälkeen ku joku välittää niin mä en anna sen tehä niin)

Sukulaiset ei oikeesti välitä enää. Ja voitte kuvitella kuinka paljon se sattu kun oma vaari ei tunnistanu mua! Melkeen itkin ja se ei oo mikään dementikko tai mitään. (Tuo oli vaan esimerkki)

Oon työssäoppimassa paikassa, jossa ollaan asiakkaiden kaa tekemisissä ja kun tervehdin niitä niin ne kattoo mua niinku rottaa (ei kaikki, mutta iso osa) ja sitten kun sen paikan omistaja tervehtii niin ne on silleen "Heii ♥♥♥♥♥" Tiiän, että oon "outo kasvo" siellä mut tuntuu silti niin kurjalta. Ja ku oon muutenki niin vammanen, että se tervehtiminenkin vaatii multa paljon.

Ja musta tuntuu, että voin lopultakin diagnosoida itselleni masennuksen. Kaikki arkiset asiat on niin ylivoimasia ja kaikki on paskaa ja haluan kuolla tai en tiiä haluanko kuolla haluaisin vaan etten olis koskaan syntynytkään, jee. Mut en tiiä haluanko apua koska sit saisin toivoa ja sit joutuisin taas pettyä. Näin on parempi, nyt en voi pettyä. 

Tälläinen sekalainen postaus tämä ja postauksia tulee todennäkösesti vaan kerran viikos koska en vaan jaksa.

MäEnJaksaMäEnJaksaMäEnJaksaMäEnJaksaMäEnJaksaMäEnJaksaMäEnJaksaMäEnJaksaMäEnJaksaMäEnJaksaMäEnJaksaMäEnJaksaMäEnJaksaMäEnJaksaMäEnJaksaMäEnJaksaMäEnJaksaMäEnJaksaMäEnJaksaMäEnJaksaMäEnJaksaMäEnJaksaMäEnJaksaMäEnJaksaMäEnJaksa